LOKAALI 10.-11.9.2016 Heinolassa

Lokaali eli valtakunnalliset kyläpäivät järjestetään tänä vuonna Heinolassa. Syyskuun 10.-11. päivä järjestettävä tapahtuma kerää Heinolaan maaseudun ja kylien toimijoita sekä paikallisesta kehittämisestä kiinnostuneita ihmisiä. Vuosittainen maaseudun ja kylien kehittämisen tapahtuma Lokaali järjestetään tänä vuonna Heinolassa 10.-11. syyskuuta.
Viikonlopun aikana päijäthämäläinen kyläelämä esittäytyy Lokaalin vieraille monien tapahtumien ja retkikohteiden avulla. Lauantaina opastetut retket aloittavat virallisesti Lokaalin ja sunnuntai on varattu pääjuhlalle, jota vietetään Heinolan WPK-talolla. Jo perjantaina 9. syyskuuta kävijöiden on mahdollista osallistua ”Teit meistä kauniin”, Apulanta-yhtyeestä kertovan elokuvan näytökseen Elokuvateatteri Elossa.
Lokaali on Suomen Kylätoiminta ry:n valtakunnallinen tapahtuma, jota järjestetään joka vuosi eri maakunnissa. Edellisinä vuosina Lokaali on järjestetty Raahessa ja Hankasalmella. Tänä vuonna järjestämisvastuu on Päijät-Hämeen Kylät ry:llä…

Lokaali2016_tiedote

LOKAALI2016Ohjelma

Ennakkoilmoittautuminen:

https://docs.google.com/forms/d/1HG-dChdifdz_gqOzLW-Lhk9tIYXXjCKWdLds2hVJK0w/viewform

Tietoa tapahtumasta:

http://www.phkylat.fi/lokaali.php

Vastaa