Avoimet Kylät juhlistaa 100-vuotiasta Suomea 10.6.2017

Avoimet Kylät on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017. Juhlavuoden kantava teema Yhdessä istuu kylätoimintaan loistavasti.

Juhlavuoden kunniaksi hieman suuruudenhullunakin tavoitteena on viettää avoimia ovia 800 kylässä ympäri Suomea. Hangosta Utsjoelle – huikeaa! Tarjolla on kattaus nykypäivän suomalaisuutta, jossa maaseutumainen ja urbaani elämäntapa sekä toisaalta paikallisuus ja kansainvälisyys elävät keskenään sovussa ja vilkkaassa vuorovaikutuksessa.

Kesäkuun 10. päivänä 800 kylässä 1 370 kilometrin matkalla on monenmoista vipinää. Aktiivisia ihmisiä tapahtumaa toteuttamassa tulee olemaan noin 25 000 ja kylät odottavat saavansa kaikkiaan noin 160 000 vierailijaa. Varsinainen kyläilypäivä!

Kaikilla halukkailla on tilaisuus tutustua suomalaisten kylien elämään, asukkaisiin, yhteisöihin, elinkeinoihin ja paikalliskulttuuriin mitä moninaisimmin tavoin. Ennakkoviestien mukaan luvassa on mm. aarrejahtia, karnevaaleja, hassunkurisia urheilukilpailuja, Kissanpäiviä ja tuunattava humppabussi. Osassa kyliä vierailijat pääsevät tutustumaan myös asukkaiden koteihin.

Suomalaisuus, sen juuret, perinteet ja nykypäivä näkyvät kylissä ajallisina kerrostumina kiinnostavasti. Asukkaiden yhteisöllisyys ja yksilöllisyys kietoutuvat yhteen tavalla, joka luo pohjan asumisen viihtyisyydelle. Pienet yhteisöt eivät suinkaan ole sulkeutuneita, vaan toivottavat tervetulleiksi uudet kyläläiset, vapaa-ajan asukkaat ja matkailijat.

Avoimet Kylät luo Suomi 100 -juhlavuotena ajallisen perspektiivin siihen, miten suomalainen maaseutu on muuttunut itsenäisyytemme aikana romanttisesta agraari-Suomesta nykypäivän maaseuduksi, jossa ammattien ja elinkeinojen kirjo on monipuolistunut ja muuttunut. Samalla ihmisten yhteisöllisyys on säilynyt ja jopa vahvistunut – suomalaisuus ja sen ainutlaatuinen talkooperinne elää uudella tavalla yhteiseksi hyväksi.

Kylien monipuolisten tapahtumien järjestelyistä ja ohjelmista vastaavat kylien aktiiviset ihmiset, yhdistykset, yritykset ja toimijat. Päivän järjestämisestä, tiedottamisesta ja markkinoinnista huolehtivat maakunnalliset kyläyhdistykset ja Leader-ryhmät yhdessä Suomen Kylätoiminta ry:n kanssa.

Avoimetkylat.fi-sivuille kootaan kartalle osallistuvat kylät ja tapahtumat, samoin alueiden yhteyshenkilöiden eli maakunnallisten ja seudullisten kyläasiamiesten yhteystiedot. Ellei oma kyläsi ole vielä mukana, ole iloinen ilmiantaja!

Lisätietoja:
Elina Seppänen
Kymenlaakson Kylät ry
elina.seppanen(a)kymenkylat.fi
040 184 3576

Vastaa