Näkyvä Koria – Yhteisön voima näkyviin, asuntomessujenkin aikana!

Korian kyläkeskukseen Elimäen Vilppulan Nuorisoseurantalolle haetaan eri toimijoita, osaajia ja innokkaita kokeilijoita tuomaan Korian ja Elimäen osaamista, aluetta ja ihmisiä esille!  Mukaan haetaan paikallisia yhdistyksiä, yrityksiä sekä yksittäisiä ihmisiä tuomaan oman alueen toimintaa ja osaamista esiin! Mukaan voi myös hakea muiden alueiden toimijat, jos toiminta on paikallisia ihmisiä osallistavaa tai toiminnalla on paikkakunnalle merkitystä.

Tavoitteena on, että asuntomessujen aikana 12.7.-11.8.2019 mukana on mahdollisimman monia toimijoita ja eri ajankohtina. Sitoutua ei siis tarvitse kuukaudeksi.

– Onko sinulla tietoa Korian ja Elimäen historiasta, tapahtumista ja ihmisistä?
– Onko sinulla valokuvia eri vuosikymmeniltä Korialta ja Elimäeltä?
– Minkälaista nykyhetken toimintaa haluaisit tuoda esiin tai jopa kehittää?
– Oletko mukana paikallistoiminnassa tai onko sinulla taitoja tai tuotteita, joita haluaisit esille?
– Onko sinulla intoa osallistumiseen ja kaipaisit porukan, jonka seuraan liittyä?
– Onko sinulla taitoja, jota haluaisit tuoda esiin?
– Onko sinulla intoa tulla mukaan toimintaan ja talkoolaiseksi?
– Haluaisitko tuotteitasi myyntiin?
– Haluatko osallistua ja olet kiinnostunut paikallisista toimijoista?

Riittää kuitenkin, että sinulla on kiinnostusta toimintaan, kaikki muu voidaan päättää myöhemmin. Tarjoamme tilan sekä tuemme ja autamme toimijoita saamaan tarvikkeita ja apuvoimia toimintaan.

Toimintaan osallistujat ovat kutsuttuja yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa yhteiseen kyläjuhlaan 10.8.2019. Asiasta tiedotetaan myöhemmin lisää.

Olemme myös tavattavissa Toukomarkkinoilla to 30.5. klo 9.00-15.00 Elimäen Vilppulan Nuorisoseurantalon edessä.

Tule paikalle, ilmoita ideasi tai tule ideoimaan kyselemään ja kuulemaan sekä tekemään yhteistyötä muiden paikallisten kanssa!

Olemme tavoitettavissa ja tavattavissa myös puhelimitse ja sähköpostitse.

Näkyvät Kylät -hanke, Näkyvä Koria -projekti
Hanketyöntekijä Maija Raikamo
maija.raikamo(a)kymenkylat.fi
p. 040 515 9572

www.facebook.com/kymenlaaksonkylat ja instagram @kymenlaaksonkylät