VUODEN KYLÄ 2019

Vuoden 2019 kymenlaaksolaisen kylän ja kylätoimijoiden haku on nyt käynnissä!

Kymenlaakson Kylät ry käynnistää vuoden 2019 kymenlaaksolaisen kylän ja kylätoimijoiden valintakierroksen. Valinnoilla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä ja kaupunginosia, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta ja yhteistyöstä.

Vuoden kymenlaaksolainen kylä

Vuoden kylän valinnassa painotetaan kylän kehittämisen suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntautumista. Erityisesti otetaan huomioon kylän kehittäminen laaja-alaisesti, miten on pyritty järjestämään kunnan ja kylän välinen suhde, lähipalvelujen tuotteistaminen, avoin tiedottaminen, yhteistyön sujuminen sekä elinkeinojen edistäminen.

Kylätoiminnan tiennäyttäjä ja maaseututoimija

Kylätoiminnan tiennäyttäjä on ollut pitkäaikaisella ja pitkäjänteisellä panoksellaan kehittämässä valtakunnallista tai paikallista kylätoimintaa ja on kylätoiminnassa ansioitunut henkilö. Maaseututoimija on henkilö, joka on saavuttanut erinomaisia tuloksia Leader-toiminnassa, kylätoiminnassa tai muussa paikallisessa kehittämistyössä. Valinta ei ole sidottu nimettävän henkilön taustaorganisaatioon. Valinnassa painotetaan valittavan henkilön hyviä tuloksia, innostavuutta ja innovatiivisuutta.

Hakumenettely

Maakunnallisten valintojen ehdotukset käsittelee valintatoimikunta, joka koostuu Kymenlaakson Kylät ry:n, Leader Pohjois-Kymen Kasvun ja Leader Sepran edustajista. Lopullisen sinetin valinnoille sekä kymenlaaksolaisen kylän palkintorahan antaa Kymenlaakson Liitto.

Valtakunnallinen Vuoden Kylä 2019 ja kunniamaininnan saavat kylät julkistetaan kylätoiminnan ja paikalliskehittäjien valtakunnallisessa LOKAALI -juhlaseminaarissa, joka järjestetään tänä vuonna 23. – 25.8.2019 Kauhavalla, Etelä-Pohjanmaalla.

Ehdotuksia valintatoimikunnalle voi tehdä kuka tahansa. Jos mielessäsi on kylä, kaupunginosa tai henkilö, joka ansaitsisi kymenlaaksolaisen kylän, kylätoiminnan tiennäyttäjän tai maaseututoimijan arvonimen, niin laita ehdotuksesi perusteluineen 28.2.2019 mennessä sähköpostitse toimisto@kymenkylat.fi.

Maakunnallista kylää ehdotettaessa voi hyödyntää alla olevaa lomaketta ja toimittaa lomakkeen 28.2.2019 mennessä osoitteeseen toimisto@kymenkylat.fi. Halutessaan voi myös tehdä vapaamuotoisen esityksen.

Vuoden Kylä 2019 hakulomake

Vuoden kylät 1985-2018

Postitse lähetettävät materiaalit osoitteeseen: Kymenlaakson Kylät ry, Mantereentie 2, 45720 Kuusankoski.

Ehdotuksistanne etukäteen kiittäen,

Kymenlaakson Kylät ry