Valtakunnan virallinen Kylähullu XV Jukka Naukkarinen

v. 2019 Valtakunnan viralliseksi XV Kylähulluksi valittu Jukka Naukkarinen

Hei, olen Naukkarisen Jukka, valtakunnan tuorein virallinen Kylähullu numerolla 15. Olen kotoisin Kouvolan Ummeljoelta ja ensimmäisen kerran näin päivänvalon 14.6.1961. Lapsuusaika sujui värikkäästi 6 sisaruksen kanssa maatilalla touhuten. Se aika jo osaltaan kasvatti yhteistyöhön ja ahkeruuteen yhteiseksi hyväksi.

Ammattikoulusta valmistuin sähköasentajaksi ja 4v. paperitehtaalla työskenneltyäni, otin kotitilan omistukseeni 22-vuotiaana. Elämä alkoi pikkuhiljaa täyttyä erilaisista luottamustoimista…MTK:n Nuorten Tuottajien toiminnassa olin mukana paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Hauskoja hetkiä tuli koettua Sikatalouskerhon puheenjohtajuusvuosina eikä vieraaksi jäänyt poliittinen vaikuttaminenkaan valtuustossa. 15 vuotta vierähti Nuorkauppakamarissa sekä paikallisen Osuuspankin hallintoneuvostossa.

1980-luvun lopulla kiinnostuin luomutuotannosta ja siirsin pellot luomuviljelyyn. Samanaikaisesti halusin vaikuttaa myös MTK:ssa ja sain sinne perustettua luomuvaliokunnan. Useampi vuosi vierähti sielläkin puheenjohtajana.

Olen toiminut myös vakuutusyhdistyksen asiamiehenä 6 vuoden ajan ja olen ollut vakuutusyhtiön/yhdistyksen hallituksen jäsenenä 33 vuoden ajan ja pesti jatkuu edelleen…

Samaan aikaan kun luomuviljelyyn hurahdin, tarttui tanssipaikalta kainaloon mukava puolisoehdokas. Tällä hetkellä yhteisiä vuosia takana yli 30. Iltojemme iloksi saimme 2 poikaa ja samanaikaisesti olemme tarjonneet sylin 6 sijoitetulle lapselle. Perhehoitajavuosia on kertynyt yli 20 ja edessäkin taitaa olla muutama vuosi, sillä perheen nuorin täyttää vasta 5 vuotta.

Sähköalan töitä olen tehnyt yli 40 vuotta ja oman yrityksen nimissä yli 20v. Teen yhteistyötä Kouvolan Seudun Ammattiopiston kanssa tarjoten sähköalan opiskelijoille työssäoppimispaikan yrityksessäni. Opiskelijavaihdon kautta harjoittelijoita tulee myös Saksasta. 17 vuoden aikana harjoittelijoita on ollut yhteensä yli 70.

Uuden yhdistyneen Kouvolan alkumetreillä v. 2009, kutsuin lehti-ilmoituksella kyläläisiä kokoon keskustelemaan kylätoiminnan kehittämisestä. Parin kokoontumisen jälkeen perustettiin Ummeljoen Kyläyhdistys ry. Alkuun toimin kyläyhdistyksen puheenjohtajana ja nykyisin Kyläpäällikkönä (vpj.). Mitä kaikkea vuosien aikana on touhuttu ja saatu aikaan voi lukea sivulta www.ummeljoki.com. Lisäksi olen toiminut Kouvolan Kylien neuvottelukunnan puheenjohtajana 2 vuotta.

Tunnustuksia toiminnasta:

* 2013 Vuoden Yrittäjävaikuttaja Jaakko (Anjalankosken Yrittäjät)

* 2016 Kylätoiminnan suunnannäyttäjä (Kymenlaakson Liitto ja Kymenlaakson Kylät ry)

* 2017 Vuoden kylä Kymenlaaksossa (Kymenlaakson Liitto ja Kymenlaakson Kylät ry)

* 2019 Valtakunnan Virallinen Kylähullu

Valtakunnan Viralliseksi Kylähulluksi nimeäminen yllätti ja ilahdutti. Tuntui hyvältä, että eri osa-alueilla tekemääni työtä arvostettiin. Ylpeydellä otin uuden pestin vastaan ja odotan mielenkiinnolla  mitä kaikkea uutta sen myötä tuleekaan elämääni.

TAPAAMISIIN JUKKA XV