Avoimet Kylät -päivän spektaakkeli Iitin kyläralli 2018

Iitissä ajettiin lauantaina 9.6.2018 Suomen ensimmäinen virallinen Kyläralli. Kyläralliin osallistui kolmisenkymmentä joukkuetta ja autokuntiin yhteensä yli 100 rallitiimien jäsentä. Kylärallissa kierrettiin kyliin perustetuista erikoiskokeista toiseen niin piste- kuin tyylipistejahdissakin. Kylärallin järjestelyihin yhdessä Kymenlaakson Kylien ja Pohjois-Kymen Kasvun kanssa osallistui toistakymmentä vapaaehtoista kyläyhdistystoimijaa eri puolilta Iittiä sekä joukko paikallisia yrityksiä.

Iitin kylärallin erikoiskokeet olivat joukkueiden suoritettavissa klo 12.00-16.30 välisen ajan ja erikoiskokeita sai kiertää itse valitsemassaan järjestyksessä ja niin monta kuin halusi. Kaikkia pisteitä ei tarvinnut kiertää ollakseen palkinnoissa kiinni, sillä palkintoja arvottiin myös kaikkien osallistuneiden kesken. Palkinnot jaettiin Kausalan Torilla Kylärallin päätteeksi.

Kylärallia pelattiin sekä älylaitteeseen maksuttomasti ladattavalla Action Track -sovelluksella että paperisella Kylärallipassilla. Eri puolilla Iittiä sijainneissa kyläpisteissä suoritettiin tehtäviä ja toiminnallisia rasteja monipuolisesti: Maakansassa testattiin eläintietoutta, Perheniemessä ja Sääskjärvellä lypsytaitoja, Jokuessa tasapainoiltiin SUP-laudalla, Mankalassa ja Iitin Kirkonkylässä laitettiin joukkueiden historiantietämys koetukselle ja Vuolenkoskella sammutettiin kuvitteellista tulipaloa, Kymentakana punottiin köyttä ja Kausalassa testattiin joukkueiden tietoja liikenneturvallisuudesta ja KymiRingistä. Erikoiskokeiden asiaa ajaneiden toimipisteiden lisäksi rallitiimeillä oli mahdollisuus hankkia lisäpisteitä kylmäpisteiltä taipaleen varrella sekä rallitiimin persoonallisella tyylillä.Taipaleella nähtiinkin monenlaista menijää haalari-leideistä hämähäkkimieheen ja saunaa koko taipaleen perässään kuljettaneeseen ralliseurueeseen.

Järjestäjät saivat tapahtumasta erittäin hyvää palautetta, joten on syytä uskoa, että jatkoa tapahtumalle nähdään mahdollisesti ensi kesänä Iitin lisäksi jo muillakin paikkakunnilla. Valkealan kyläyhdistystä Kylärallissa edustanut Keijo Kouvonen piti tapahtumaa onnistuneena ja sopivan erilaisena, hyvän tuulen tapahtumana ja suunnitteli vastaavaa jo Valkealan suunnalle. Kouvonen osallistui Kyläralliin ESR-rahoitteisen Uusi tapa toimia -hankkeen kutsuvieraana yhdessä toisen Kouvolan kylien neuvottelukunnan edustajan, Tomi Simolan kanssa. Simola edusti Kylärallissa Eskolanmäen-Kankaron kyläyhdistystä. Kouvolan kylien edustajat pärjäsivät rallissa hienosti sijoittuen 11. pistesijalle. Eniten Kylärallipisteitä keräsi myös Kouvolasta Iittiin saapunut, opiskelijaneitojen haalariasuinen Varikkoladyt -joukkue.

 

Iitin Kylärallin pisteille yltäneet joukkueet:

  1. Varikkoladyt 1645p.
  2. Superweet 1604p.
  3. Team Pullis 1595p.
  4. Loikalan kartano 1567p.
  5. Team Anttila 1557p.
  6. Höpelöt 1554p.
  7. Team Tähti 1550p. (Tuomariston erityisvalintana joukkue palkittiin 10 kilolla Kouvolan lakritsia)
  8. #593  1527p.
  9. Pojat saunoo 1501p.
  10. Arsepuna 1494p.
  11. TeamKeTo 1475p.
  12. Veikko Ojala 1472p.
  13. Team Jemo 1416p.
  14. MJM 1327p. (Kaikkien tiimien kesken arvotun palkinnon voittajajoukkue)
  15. Pälä-Pä 1263p. (Tyylikisan voittanut joukkue)
  16. Salmiset 1163p.
  17. Lahtiset 1020p.
  18. Team Avengers 930p.
  19. Chevrolet master team 890p.
  20. Leena-Kaisa Husu 858p.
  21. Kujansuuntien Ponnistus 830p.
  22. Team Muikkula 580p.
  23. Neliapilat 520p.
  24. Lenski 260p.
  25. Mipa 220p.
  26. Otto Arponen 200p.

Lisätietoja:

iittikylaralli.fi