Aika: torstaina 5.5.2022 klo 18.00
Paikka: Virtakiven Sauna, Brejlinintie 8, Voikkaa
Tervetuloa mukaan Virtakiven Saunalle pohtimaan Voikkaan elävöittämistä, ja kertomaan omat toiveesi ja tarpeesi alueen kehittämiseksi! Perustetaanko Voikkaalle kyläyhdistys yhdistämään voimat eri järjestöjen, yrittäjien ja asukkaiden yhteiseksi hyväksi?
Voikkaan Viesti tekee upeaa työtä etenkin nuorten hyväksi ja moni muu toimija kuten perinnepiiri omien vahvuuksiensa mukaisesti. Nyt on hyvä hetki virittää yhteistyö. Voikkaan monet järjestöt voisivat yhteistuumin miettiä kohteet ja toimenpiteet, joita Voikkaalla kaivataan. Jalkapallokentän kunnostus on ollut ainakin otsikoissa. Tukirahoituksen hakeminen kehittämiskohteisiin onnistuu parhaiten laajan toimijajoukon voimin.
Voikkaa on myös sijainniltaan hyvällä paikalla ajatellen Kimolan kanavaa ja KymiRing-tapahtumien tuomia mahdollisuuksia. Kotimajoitus, pop-up -ravintolat ja -tapahtumat saa turistit liikkeelle ja höllentämään matkakassaansa juuri Voikkaalle. Alueen historiasta on ammennettavaa vaikka kuinka paljon. Saadaanko historiaa tuotua näkyvämmäksi esimerkiksi palvelumuotoilun keinoin?
Tervetuloa mukaan tuomaan omat näkemyksesi yhteiseen tekemiseen! Tilaisuudessa kahvitarjoilu, jonka vuoksi ennakkoilmoittautuminen Leenalle on suotavaa.
Tilaisuuden järjestävät:
Kylältä kylille, Kylähullun tapaan Kaakkois-Suomessa -hankkeen vetäjä Leena Borg
leena.borg(at)kymenlaaksonkylat.fi puh: 040 838 9989 ja
Eija Parkkinen, Virtakiven Sauna info(at)virtakivensauna.fi puh: 050 4339327