Kylähelppi -hanke jatkuu vuoden 2018

Kaakkois-Suomen TE-toimiston päätöksellä Kylähelppi-hanke jatkuu vuoden 2018 loppuun asti. Työllisyyspoliittisesta hankeavustuksesta tälle vuodelle saimme tiedon joulukuun puolessa välissä.  Jännityksellä jo odotimme päätöksiä, joten joululahja oli mieluinen.

Hanke jatkaa vanhalla tutulla kaavalla. Etsimme kyläyhdistyksiä jotka ovat halukkaita työllistämään pitkäaikaistyöttömän henkilön yhdityksensä palvelukseen. Hankehenkilöstö etsii sopivan henkilön mahdollisimman läheltä, jopa omalta kylältä, kyläavustajaksi yhdistykseen.

Hankehenkilöstöön tulee tälle vuodelle muutoksia projektipäällikön jäädessä perhevapaalle. Työvalmentaja vastaa siis hankkeesta kokonaisuudessaan.

Hankkeessa mukana jatkavia kyliä ovat Aitomäki, Siikava, Huhdasjärvi, Iitin Kirkonkylä-Radansuu, Teuroinen, Koria  sekä Tavastila. Näillä kylillä on kyläavustajatoiminta täydessä vauhdissa ja Kääpälään etsitään tällä hetkellä sopivaa henkilöä kyläavustajksi.

Lisätietoja hankeesta:

Tanja Mynttinen
tanja.mynttinen(at)kymenkylat.fi
044 297 7738