Aurinkoinen Avoimet Kylät -päivä oli menestys – Yli 10 000 vierailijaa kaatoi karttapalvelun

Tapahtumapäivä järjestettiin nyt valtakunnallisesti yhdeksättä kertaa. Toimivasta tapahtumakonseptista ei olla luopumassa. Ensi vuonna vietetään juhlavuotta, joten parhaillaan ideoidaan erityistä valtakunnallista ohjelmaa 10-vuotisjuhlan kunniaksi. Avoimet Kylät -päivä on lauantai 8. kesäkuuta 2024.

Avoimet Kylät -päivä järjestettiin viime lauantaina ja tänä vuonna päivässä oli mukana yhteensä 630 tapahtumaa kyliltä. Päivä herätti ennenkokemattoman yleisöryntäyksen myös verkkosivuille, jonka vuoksi tapahtuman verkkosivujen karttapalvelu lakkasi hetkeksi toimimasta tai toimi erittäin hitaasti. Verkkosivujen ylläpitäjän mukaan sivuilla oli valtava yleisöryntäys, jolloin yli 10 000 kävijää yritti vierailla Avoimet Kylät -verkkosivuston karttapalvelussa. Kaikki tapahtumat löytyivät verkkosivujen karttapalvelusta, josta pystyi selailemaan lähellä olevia kohteita.

– Pahoittelemme verkkosivujen karttapalvelun toimimattomuutta. Uusi alusta oli käytössä nyt ensimmäistä kertaa. Olemme samalla todella tyytyväisiä, että Avoimet Kylät -päivä kiinnostaa yleisöä todella isosti. Aurinkoinen päivä, kylien markkinointi ja upeat erilaiset tapahtumat saivat kymmenet tuhannet ihmiset ympäri Suomen liikkeelle. Meille on raportoitu jo useammalta kylältä uusia kävijäennätyksiä, hehkuttaa Suomen Kylien viestintäpäällikkö Anssi Ketonen.

Tunnelmapaloja lauantailta eri tapahtumista löytyy runsaasti somesta aihetunnisteella #avoimetkylät.

Avoimet Kylät -päivän tavoitteena on lisätä kylien yhteisöllisyyttä, kylämatkailua, antaa kaupunkilaisille kipinää maallemuuttoon ja nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa. Erilaisissa tapahtumissa esitellään kyliä matkailijoille sekä kohdataan kyläläisiä ja kesäasukkaita.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä paikalliset yhdistykset, kylät, kyläaktiivit, Suomen Kylät ry, maakunnalliset kyläyhdistykset ja Leader-ryhmät.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Tapahtumakoordinaattori:
Marianne Liitelä, järjestökoordinaattori Suomen Kylät ry
045 887 1511
marianne.liitela@suomenkylat.fi

Viestintä:
Anssi Ketonen, viestintäpäällikkö Suomen Kylät ry
045 249 1162
anssi.ketonen@suomenkylat.fi

Kymenlaakson Avoimet Kylät -yhteyshenkilö:
Elina Seppänen
040 184 3576
elina.seppanen@kymenlaaksonkylat.fi

www.avoimetkylat.fi