Kylätalot toimivat -näyttely ja Kylätalot-esitteen julkaisu tammikuussa 2024

Kouvolan Kameraseura ry järjestää Kylätalot toimivat -näyttelyn Kauppakeskus Veturissa. Kameraseuran jäsenet ovat käyneet kuvaamassa kylätalojen toimintaa vuoden ajan, ja nyt 13 Kouvolassa ja Iitissä sijaitsevan kylätalon toiminta pääsee esille upeassa valokuvanäyttelyssä.

  • Kouvolan Kameraseuran jäsenille tämä oli mielekäs projekti. Joukko kuvaajia kiersi eri toimipisteissä ja pääsi tutustumaan monenlaiseen toimintaan. Kuvista koottu valokuvanäyttely on toteutettu Kymin 100-vuotissäätiön apurahan avulla.

Projekti on tehty yhteistyössä Kymenlaakson Kylät ry:n kanssa, joka julkaisee myös tammikuussa päivitetyn Kylätaloesitteen. Esitteeseen on koottu tiedot Kymenlaakson noin 70stä kylätalosta tai vastaavasta yhteisöllisestä tilasta. Esite tullaan julkaisemaan tammikuun 2024 aikana paperisena ja sähköisenä versiona, ja siihen pääsee tutustumaan Kameraseuran näyttelyn lomassa.

Tavoitteena sekä näyttelyssä että esitteellä on tuoda esille kylien ja kylätalojen monipuolista toimintaa sekä yhteisöllistä elämää keskustan valojen ulkopuolella.

Kylätaloesite palvelee juhlien järjestäjiä ja kyläyhteisöjä

Kymenlaakson kylätalot – juhliin ja kokouksiin -esitteestä julkaistaan tammikuussa 2024 päivitetty versio, johon on lisätty tietoja ja kuvia sekä saatu mukaan täysin ”uusia” kylätaloja Kymenlaakson joka kolkasta.  Kylätalojen lisäksi esitteessä on seurataloja ja muita yhdistysten ylläpitämiä tiloja sekä suuriin juhliin että pienempiin tilaisuuksiin.

  • Kylätalo tai muu yhteisöllinen tila on kylän sydän, joka tarjoaa yhteisölle tapahtuma-areenan, turvallisuutta ja kohtaamispaikan ripauksella historiaa. Suuri osa kylien yhdistyksistä saa pääosan tuloistaan tilavuokrista, ja siksi toivommekin tämän vihkosen palvelevan tilaisuuksien ja juhlien järjestäjiä, mutta myös tilojen haltijoita ja sitä kautta kymenlaaksolaisia kyliä.

Kymenlaaksossa on noin 120 toiminnallista kylää, joiden kattojärjestönä toimii Kymenlaakson Kylät ry. Muun muassa tämän esitteen kautta yhdistys haluaa olla tukemassa kyläyhteisöjen toimintaedellytyksiä. Kylätalojen käyttöasteen lisääminen mm. markkinoinnin kautta tuo tuloja ja toimintaa yhteisöön.

Tilojen haltijat ovat itse koonneet tiedot ja valokuvat kohteistaan, jotka on Kymenlaakson Kylät ry:n toimesta taitettu vihkomuotoon. Esitteestä painatetaan 1000 kappaleen erä, joka jaetaan eri puolille Kymenlaaksoa. Esite on selailtavissa myös verkossa.

Vuokraamalla kylätaloja ja -tiloja, pidämme valot päällä kylän sydämissä, tuemme kulttuurihistoriallisesti tärkeitä kohteita ja tietenkin vaikutamme omalla pienellä panoksellamme siihen, että kylillä pystytään säilyttämään monille tärkeä kokoontumispaikka ja yhteisöllisyyden kehto.

Kylätalo-esite on tehty Tirvan metsästä käsin

Nainen kylätaloesitteen graafisen suunnittelun ja taiton takana löytyy Kouvolan Tirvalta, joen ääreltä ja metsän siimeksestä. Viisitoista vuotta Taikasipulin yrittäjänä toiminut Silva Kärpänoja työskentelee pihapiiriin sijoitetusta toimistoparakista, joka mahdollistaa työn teon kotoa.

Kärpänoja on muuttanut Tirvalle reilut kymmenen vuotta sitten. Seutu hurmasi sen uskomattoman monipuolisella ja kauniilla luonnolla. Myös aktiivinen kyläyhteisö ja valokuituyhteys painoi vaakakupissa asuinpaikkaa valitessa. Kärpänojasta on ihanaa viettää myös työpäivät Tirvalla – kävelypalaverit saavat luovuuden virtaamaan ja ympäröivä luonto tarjoaa loputtomasti inspiraatiota.

Etätyöskentely mahdollistaa myös Kärpänojan esikoulu- ja alakouluikäisten lasten lyhyet päivät. Koulutaksilla kulkevat lapset saavat harjoitella itsenäisyyttä turvallisesti äidin ollessa helposti tavoitettavissa. Erillinen työtila mahdollistaa Kärpänojan työrauhan ja auttaa työtään rakastavaa graafikkoa myös jaksottamaan työ- ja vapaa-aikaansa helpommin.

Teksti ja lisätiedot:

Jaana Ahola, puheenjohtaja
Kouvolan Kameraseura ry
jaana.ahola15(at)gmail.com

Elina Seppänen
toiminnanjohtaja
Kymenlaakson Kylät ry
elina.seppanen(at)kymenlaaksonkylat.fi

Silva Kärpänoja
Taikasipuli
silva(at)taikasipuli.fi